Syksy on värjännyt puiden lehdet iloisen kirjaviksi, toivottavasti pakkanen ja tuuli eivät vielä riisu puita alastomiksi, vaan saisi nauttia väriloistosta vielä hetkisen.

Tulee mieleeni syksyiset ajelut maaseudulla nuorempana, pellot , kauniit maalaistalot, kurkia ja kanadanhanhia pelloilla, muuttolintuparvet, kauniit syksyiset ilmat ja värikkäät puut,,,. Usein ajelin iltaisin mummoni kotipaikan maisemissa Ruokolahdella ja eksyin kerran illan jo hämärtyessä hautausmaallekin. Siellä oli muutamilla haudoilla  kynttilä sytytetty ja yksi uusi hautakumpukin kukkineen oli lähistöllä. Tuli pimeä ja seisoin hautausmaalla ja kuuntelin puiden huminaa ja maassa olevien lehtien liikehdintää, jonka tuuli sai aikaan. Kuulin aivan kuin askelia ja silloin havahduin, minä hautausmaalla, pimeässä, muutama kynttilä haudalla ja kuinka ollakaan, mielikuvitus alkoi laukata ja samoin jalkanikin ja olin alta aikayksikön takaisin autolla. Toisaalta, eihän hautausmaalla ole mitään pelottavaa, mutta se ihmisen, etenkin minun erittäin vilkas mielikuvitukseni ja kauhuelokuvat saivat aikaan pelontunteen.

Pelontunteen sai aluksi aikaan myös keväällä meille eläkepäiviään viettämään otettu iäkäs kulkukisu, Topi. Poikieni kaveri muutti kerrostaloon ja Topille ei löytynyt kotia, joten lupasin ottaa Topin meille koeajan jälkeen, jos omat kisumme hyväksyisivät tulokkaan, Alku aina hankala ja valtataistelu oli leikatun poikakisumme Vilin kanssa jokapäiväistä. käteni naarmuilla. Luottamus uusiin ihmiseen vei aikansa ja Topi leikattiin ja nyt luottamus kissakavereihin ja perheen ihmisjäseniin on molemminpuolista.